Kiljavan juhannus - saunaa, taikoja ja tanssiaisia

23.06.2023

Juhannusaaton aamu valkeni Kiljavan nummella äärimmäisen upeassa säässä. Aurinkoiselta taivaalta hellelukemat olivat taattuja, joskin Märkiöltä puhalsi äärimmäisen kova tuuli, mikä sai puut taipumaan ja tpaitojen päälle huppareita asettumaan. Poikkeuksellista myös tähän viikkoon oli se, että leirillämme tällä hetkellä on vain kaksi telttakylää, Trullit ja Fantit, sekä Brontot.

Aamu aloitettiin peseytymällä saunalla ja uiskellennellessa Märkiön vedessä. Juhannussaunassa saunakeskustelut virisivät perinteisiin juhannusperinteisiin, sekä ilmiöihin. Saunan ja uimisen jälkeen nälkäiset leiriläiset pääsivät nauttimaan nakkikeittoa. Kanttiinissa kahden telttakylän ei tarvinnut pitkään odottaa herkkujaan, ja kaksi kakka-asuun pukeutunutta myyjää tarjoilivat juhannuksen kunniaksi myös erityisherkkuna Dumle Snacksejä.

Telttakylähetkissä ohjaajien kanssa päästiin maalaamaan ja painamaan erilaisia kuvioita kangaskasseihin. Koville Pokemon-faneille järjestettiin myös kisakatsomo Aliksessa uudesta Pokemon sarjasta. Näiden hetkien jälkeen ohjelmassa oli erilaisia kerhoja liittyen juhannukseen. Ohjaajien kanssa päästiin tekemään erilaisia juhannustaikoja, juhannusherkkuja illan tanssijaisiin, leiriläiset pääsivät valmistautumaan kynsilakoilla ja kasvomaaleilla, sekä viilennystä haettiin vesisodan merkeissä.

Iltaa kohden puhelinajat ja kanaviillokki ruokien säestämänä päästiinkin vihdoin juhannustansseihin! Haltiatteret Juhannustaika, Poutapilvi, Kesäheinä ja Kesämyrsky tulivat ohjaajien kanssa järjestämään ihastuttavat juhannustanssiaiset. Illan ohjelmassa oli toivemusiikkia ja discovaloja, cocktailtikuissa herkkuja, katuliiduilla piirtelyä ja kasvomaaleja, sekä klassista boffausta. Juhannuksen vietto nummella oli vertaansa vailla, ja viimeinen ilta leirissä varmasti monien mielee!

Jälleen sairastumistapauksen takia emme valitettavasti saaneet kuvamateriaalia tästä päivästä, mutta lisäilimme lisää alkuviikon kuvia.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa