Lihapullapasta on barasta!

06.07.2023

To-to-to-torstai tarjoili jälleen parhaita kesäpäiviä Kiljavan leireillä, kun päivän aikana on ollut ohjelmassa toimintapisteitä, saunaa, trangiaa, sekä alaleiri olympicseja!

Aamupäivän pyöräytti käyntiin Mennimaan ja Mekalmon toiminta pisteet, missä auki pidettiin sään vuoksi kaikki toimintapaikat. Ohjaajien valvonnassa ammuttiin jousipyssyillä tauluihin ja tauluista ohi, seilailtiin Märkiöllä kanoottien ja sup-lautojen kanssa, kiipeiltiin laatikkoleikissä kasaten toinen toistaan korkeampia torneja, pyrittiin pikakiipeilyssä ennätyksiin kiipeilyseinällä, boffailtiin ja tramppailtiin kahdella trampoliinilla tahdissa ja tahdittomasti pomppien. Samaan aikaan Hiisilän leiriläiset saunoivat leirikeskuksen sähkösaunassa.

Nuudeliwokit, Abba-kanttiinit ja telttakylähetket täynnä leipomista, yhteistä pelailua, melontaa, jouskailua, sekä muita hupeja johti lopulta viikon toiseen ja viimeiseen trangiakokkailuun. Gourme-ruoka, mikä tällä kertaa valmistettiin, oli lihapullapasta. Tämä aiheutti onnenkiljahduksia ja fiilistelyjä, koska monen leiriläisen mielestä tämä oli ehdottomasti parasta ruokaa, mitä on itse tehnyt/leirillä nauttinut.

Illalla Hiisilä ja Mennimaa osallistuivat omiin Alaleiri Olympicseihin Otso Olympoksen, Juoksu-Juulian, Heitto-Heikin, Nokkela-Nooran, Rita Reippaan ja Eba Reilun kanssa.Nämä sankarit olivat vanhoja olympiamestareita joiden kanssa päästiin harrastamaan 15 minuutin ajan erilaisia olympialaislajeja. Lajit, mitä Alaleiri Olympicseissa on 100 vuotta juhlittu, olivat pingispalloviesti, tarkkuusheittorasti sekä nopeus ja äly-rasti. Lopulta juhlat päättyivät onnellisiin seremonioihin ja sisätiloissa päästiin nauttimaan elokuvista!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa