Loppiaisen päiväleiri on alkanut
Loppiaisen päiväleiri on alkanut vauhdilla ja menoa on riittänyt koko päivän ajan!
Päivä aloitettiin tutustumalla toisiimme ja kuulemalla lasten toiveita leiriohjelmasta ja ruoista, joita parhaamme mukaan toteutetaan leirin aikana. Toiveisiin lukeutui muun muassa askartelua, jalkapalloa ja leipomista. Tutustumisen jälkeen otettiin tuntumaa nuorisotalon tiloihin ja tekemisiin. Aikaa vietettiin piirtämisen, biljardin, sählyn, juttelun ja kaiken muun mahdollisen parissa.
Lounaaksi valmistui apukokkien Sheriffin ja Otson avulla herkullisia kalapuikkoja, ranskalaisia sekä salaattia. Syömisen jälkeen oli puhelinaikaa sisällä, minkä jälkeen lähdettiin Keskuspuistoon tutkimusmatkalle. Tällä pienellä retkellä pelattiin ja leikittiin puiston metsissä ulkopelejä. Välipalaksi oli tänään pannukakkua, ja sen jälkeen leikittiin ja pelattiin sisällä. Huomenna on tarkoitus ulkoilla paljon leiriolympialaisten merkeissä, joten lämpimät vaatteet ovat todella suositeltavia!