Luminen päivä Kiljavalla

20.02.2019

Toinen päivä Kiljavalla alkoi aamutoimien ja maukkaan aamiaisen parissa. Lipunnoston jälkeen vaihdettiin päälle hyvät ulkoilukamppeet ja päästiin tutustumaan Kiljavalle pöllähtäneisiin hahmoihin. Pyry Pyryttäjä ja Loska-Jaska kavereineen esittelivät lapsille omat lempitapansa hyödyntää Kiljavan lunta. Erilaiset lumiaskareet pitivätkin lapset kiireisinä ja lounaalla ruoka maittoi. Iltapäivällä päästiin nauttimaan Kiljavan rantasaunasta ja rohkeimmat leiriläiset virkistäytyivät avannossa. Omaa saunavuoroa odottellessa askarreltiin kauniita eläinkavereita ja ulkona retkeiltiin taskulamppujen valossa. Pulkkamäki ehti tulla päivän aikana myös hyvinkin tutuksi ja ennen laskuja urakoitiin yhdessä turvallisen laskumäen rakentamisen parissa. Illalla rauhoituttiin iltasatujen äärelle ja leiri nukahti haaveilemaan seuraavan päivän seikkailuista. 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa