Maanantai

22.06.2015

Ensimmäinen kokonainen päivä leirissä alkoi kuten leiriaamun kuuluukin: aamupalalla ja lipunnostolla. Heti lipunnoston jälkeen päästiin tutustumaan toimintapisteisiin ja kokeilemaan niistä osaa! Kanootit halkoivat Märkiöjärven vettä kun melat viuhuivat vinhaa vauhtia, ja pupuilla riitti ihailijoita. 

Päivällä Kiljavalle saapui tutkimusmatkailijoiden ryhmä jotka odotellessaan haaksirikkoutuneen laivansa korjaamista opettivat lapsille tarpeellisia taitoja. Tutkijat opettivat mm. rohkeutta, innovointia sekä taiteellisuutta erilaisten leikkien ja pelien avulla. Tulikuuman laavan ylittäminen vaati rohkeutta ja uuden koneen keksiminen innovointikykyä. 

Pojat kirmasivat iltapäivällä saunaan tyttöjen päästessä kerhoihin. Kerhoissa askarreltiin jos jonkinmoista hamahelmiliskoa ja kankaista matoa. Toiminnan nälkäiset pääsivät boulderseinälle ja rauhallisempaa aktiviteettia kaipaavat tekivät askareltujen eläinten lisäksi ninjapalloja ja paperilennokkeja. Leiri rauhoittui lintujen hiljaiseen lauluun, leiriläisten kömpiessä omiin lämpöisiin makuupusseihinsa. 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa