Maanantai - saunat, supersankarit ja prinsessan pelastus

25.06.2018

Tänään oli kesän neljännen leiriviikon ensimmäinen kokonainen päivä! Maanantai piti sisällään valtavasti kaikkea kivaa. Yöllä oli satanut hieman, mutta sateisesta säästä ei näkynyt jälkeäkään tänään.

Heti aamupalan ja lipunnoston jälkeen päästiin toimintapisteille. Niitä olivat tänään mm. jousiammunta, laatikkoleikki sekä seinäkiipeily. Laatikkoleikissä nähtiin dramaattisia hetkiä, kun vähän ennen lounasta aamun ennätykseksi oli saatu 21 laatikkoa. Aamupäivän toisiksi viimeinen kiipeilijä onnistui kuitenkin keräämään torniksi huimat 24 koria! Jos ohjaajien muistiin on luottaminen, on se myös joko kuluneen kesän ennätys, tai ainakin yksi kärkituloksista tähän mennessä!

Lounaaksi oli perunamuusia ja nakkeja. Tankkaus kannatti, sillä kanttiinin ja hetken vapaan jälkeen päästiin tositoimiin: iltapäivällä joukko supersankareita ilmestyi Kiljavalle! He tarvitsivat lasten apua, sillä he olivat menettäneet kaiken itseluottamuksensa. Selvisi, että kaiken takana oli paha Tubemörkö. Tubemöröllä oli kuulemma miljardi seuraajaa, ja hän ei lakannut kerskailemasta sillä. Supersankarit olivat surullisia, sillä lapset katsovat nykyään vain youtubevideoita, eivätkä enää lue supersankarisarjakuvia. Leiriläisten piti selättää Tubemörkö taistelussa keräämällä supersankareilleen voimia. Lopulta taistelu päättyi onnellisesti Tubemörön häviöön, ja hän lensi järveen. Ohjelman lomassa sai myös rakennella ja tuunata telttakyliä.

Vauhdikkaan ohjelman jälkeen päästiin päivälliselle syömään tortillabuffetti. Päivän vilinä jatkui vielä illan ohjelmassa. Sillä aikaa kun pojat kävivät saunassa (ja uimassa, vaikka vesi oli kuulemma kylmää!), tytöille oli rakennettu Mario-teemainen seikkailurata Kassulle. Tavoitteena oli pelastaa terassilla odottava prinsessa, mutta matkalla oli paljon mutkia. Siihen kuului mm. erilaisten hahmojen selättämistä leikkien avulla, tunneli- ja temppurataesteitä, sienivihollisia joiden ohi täytyi päästä kulkemaan, sekä lopputaistelu Bowseria vastaan! Radalla kerätyillä palloilla piti tähdätä tarkkaan, sillä Bowserin heikko kohta olivat sen jalat. Jos peli oli liian vaikea, leiriläiset saivat spesiaaleja lisäelämiä, ja lopulta jokainen pääsi radan loppuun asti! Lopussa odotti prinsessa. Häneltä leiriläiset saivat pelin suorittamisen merkiksi tähtikuvia käteen. Innokkaimmat prinsessan pelastajat löysivät tiensä radan läpi useammankin kerran, joten iltapalaan mennessä leiriläisten kädet vilisivät tähtiä.

Päivän seikkailujen jälkeen iltapalalla tarjottiin kuumaa kaakaota. Huomenna on teemapäivä, mitähän se tuo tullessaan?

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa