Lue >
Maanantai - Tervetuloa leirille!

Kiljavan leirilehti|16.07.2018

Maanantai - Tervetuloa leirille!

Perjantaina Kiljavalle tiensä löysi yli 100 nuorta valmiina kesän parhaasen viikkoon! Aamu aloitettiin lipunnostolla, ja porukoihin jakautumisella. Tällä viikolla telttakylien sijaan leiri on jaettu lösseihin, jotka vastaavat muuten lasten leirien telttakyliä, mutta ovat tietenkin paljon coolimpia.

Heti lounaan ja ensimmäisten tutustumisten jälkeen päästiin viettämään vapaa-aikaa. Ei ollut suuri yllätys, että todella moni suuntasi rantaan. Lämpömittari näytti päivällä 30 astetta, aurinko on porottanut lähes koko päivän, ja säähavaintojen mukaan ulkona on vielä tälläkin hetkellä 23 astetta lämmintä. Uimisen lisäksi leiriläiset saavat myös käydä suppaamassa sekä melomassa.

Myös iltapäivän ohjelma tarjosi viilennystä. Ensiksi kierrettiin rasteja, joilla tehtiin erilaisia ryhmäyttäviä tehtäviä ja hiottiin lössejä toimimaan mahdollisimman yhtenäisenä kaveriporukkana loppuviikkoa varten. Iltapäivä huipentui vesisotaan lippuaukealla. Ohjeena oli kastella kaveri. Ilmeisesti leiriläiset ovat jo tutustuneet todella hyvin ekan päivän aikana, sillä aukea vilisi läpimärissä vaatteissa juoksentelevia leiriläisiä, ja kaikkien kaverit todellakin kastuivat. Vesisota oli täydellinen aktiviteetti päivän paahteeseen!

Päivällisellä syötiin tortilloja, ja sen jälkeen koitti odotettu hetki. Klubi avasi ovensa! Tänä vuonna teemana on underground, ja tarjolla herkkuja toasteista mutakakkuun ja suklaamansikoihin. Näistä mutakakun allekirjoittanut testasi jo, ja se oli todellakin edullisen hintansa väärti.

Avajaisohjelmassa oli ohjaajien välinen Heikoin linkki -kisa. Dramaattisten äänitehosteiden saattelemana pelissä nähtiin kiperiä kysymyksiä, yllätyspudotuksia ja huijausyrityksiä, ja leiriläisillä oli äänioikeus pudotuksissa sekä valta valita pudonneiden rangaistukset. Heikoimmat lenkit saivat mm. puuroa naamalle sekä jääpaloja niskaan. Kisan voittaja pääsi heittämään toiseksi tulleen järveen Kiljava-perinteiden mukaisesti.

Kesäilta on alkanut pikkuhiljaa hämärtyä, ja telttakylä-alueilla vallitsee jo hiljaisuus. Klubi on auki vielä hetken, mutta sitten yökukkujat passitetaan telttoihin keräämään voimia seuraaviin leiripäiviin!

Kirjoittaja: Leirikesä leirilehti

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa

Leirikesä ry: Töölönkatu 55, 00250 Helsinki - puhelin (09) 8865 1280 (ma-to klo 10.00-15.00) - toimisto@leiri.fi

Y-tunnus: 0746614-5 - Tietosuojaseloste - Evästeet - Uutiskirje

© Leirikesä ry 2018.