Mikki Hiiren syntymäpäiväjuhlat ja muita Kesärinteen kuulumisia

13.06.2023

Kesärinteen toinen leiriviikko on lähtenyt helteisenä käyntiin ja Rusutjärven oma uimarantamme on tarjonnut parastaan! Kahden ensimmäisen leiripäivän aikana on keretty uimaan jo useita kertoja, ja myös mm. kanotoimaan ja paistamaan sekä vaahtokarkkeja että makkaroita nuotiokatoksessa.

Näiden leiripuuhastelujen lisäksi tänään oli erityinen leiripäivä myös siksi, että tiistaiperinteemme mukaan koko leirillä oli teemapäivä. Aamulla lipunnostoon saapui paikalle syntymäpäiviään viettävä Mikki Hiiri neljän satuhahmovieraan kanssa. Pian kävi kuitenkin ilmi, että satuhahmot olivat saapuneet leirille vahingossa rikkinäisellä Taikakoneella, joka oli sekoittanut heidän identiteettinsä ja tarinansa keskenään. Leiriläiset viettivät siis aamupäivän erilaisilla rastipisteillä auttaen Muumi Räppääjää, Rauha Puhia, Nalle Koukkua ja Kapteeni Peikkoa saamaan identiteettinsä takaisin. Kun hahmot olivat selvenneet, kokoonnuttiin iltapäivällä yhteen aloittamaan juhlia - mutta tässäkin selvisi, että kutsut olivat hukkuneet matkalle. Pienen kyselykierroksen lopuksi kävi lopulta ilmi, että Mikki Hiiri oli itse piilottanut kutsut, kun epäili etteivät juhlat olisi kuitenkaan kiinnostaneet ketään. Koko leiri kuitenkin kannusti, että tietenkin kiinnostavat, ja lopulta kaikki saivat nauttia hienoista juhlista popcorntarjoiluineen ja taikuri-ilmapalloineen!

Jännittävän teemapäivämysteerin jälkeen leirillä on vielä saunottu ja uitu, ja nyt rauhoituttu nukkumaan. Huomenna koittaakin jo retkipäivä trangiakokkailuineen!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa