Perinteinen perjantai

03.01.2015

Leirin viimeinen kokonainen päivä käynnistyi aamulla lipunnoston jälkeen bronttojen suunnittelemalla ohjelmalla. Sirkuksen eläimet olivat kadonneet ja lapset auttoivat Tirehtööriä saamaan eläimet takaisin.

Makaronilaatikkolounaan jälkeen oli perjantaisaunan aika. Koska kaikki eivät saunaan voineet kerralla mennä, oli oheen järjestetty erilaisia askartelukerhoja. Kerhoissa pääsi tekemään muun muassa tupsuja, helmikoristeita ja huovutusta. Itselleen sai tehdä myös paperisen snäbärin eli lippiksen. Lasten saunojen aikaan brontot viettivät omaa laatuaikaa leffan, herkkujen ja pre-diskoilun merkeissä.

Päivällisen jälkeen olikin aika juhlistaa vuoden ensimmäistä perjantaita discolla. Ohessa oli myös mahdollista olla vaan, askarrella tai leikkiä.

Hyvin tanssitun discon jälkeen alkoi jo väsyttää, joten oli aika mennä iltapesuille ja kuuntelemaan viikon viimeisiä iltasatuja. Aamulla on jo vierailupäivä ja aika lähteä kotiin mukavan leiriviikon jälkeen.

- Mälkki, yövalvoja

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa