Perjantai

01.08.2014

Tänään aamu alkoi leirillä nuorten eli bronttojen suunnittelmaan ohjelmaan jossa leirin suurin rakennus oli roudattu mariopeliä muistuttavaksi radaksi, jossa lasten oli selviydyttävä erilaisista ongelmista ja tehtävistä läpäistäkseen pelin.

Leiri pääsi tänään myös saunomaan kauniissa auringon paisteessa ja järvi kasvatti suosiotaan. Saunojen ohessa leiriläiset pääsivät kokeilemaan vielä toimintapisteitä.

Illalla koitti leirin yksi kohokohdista, sillä disco avasi ovensa ja leiriläiset pääsivät viimeisen illan kunniaksi laittamaan jalalla koreasti. Tunnelma discossa oli käsin kosketeltava ja juhlatunnelma tuntui ainakin kohottavan alakämpän kattoa muutamalla metrillä.

Leiri kokoontui kesän viimeisen illan kunniaksi rantaan laulamaan leiristä sanoitettua laulua sekä heittämään perinteisin menoin koko leirinjohdon järveen. 

Mediavastaavat haluavat kiittää innokkaita leirilehdenlukijoita kuluneesta kesästä. Nähdään ensi kesänä jälleen! :)

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa