Perjantai

01.07.2016

Perjantaita vietettiin leirissä aurinkoisissa tunnelmissa. Aamulla leiriin oli saapunut kummallinen joukko hahmoja kaukaisesta Egyptistä. Lasten tehtävänä oli selvittää, kuka hahmoista oli Kleopatran Fifi-possupehmolelun katoamisen takana. Lasten salapoliisitaidot johtivat lopulta syyllisen jäljille ja syylliseksi todettu hahmo määrättiin vilvoittelemaan järvessä ja miettimään tekojaan.

Lounaan jälkeen sekä pojat että tytöt pääsivät vuorollaan saunomaan ja uimaan, kun koko leiri peseytyi. Märkiö on tällä viikolla lämmennyt oikein lämpimäksi ja veteen uskaltui moni leiriläinen. Sillä aikaa, kun toiset olivat peseytymässä oli vuorossa toiselle osalle leiriä odotettu boffausturnaus, jota valvoi itse Kuningas Arthur ritareineen. Leiriläiset askartelivat itselleen kilvet ja muut tarpeelliset välineet sekä maalailivat näyttäviä vaakunoita miekkailun lomassa.

Päivällisen jälkeen oli hieman aikaa siivoilla leirialuetta, ennen kuin leiriläiset pääsivät viettämään viimeistä iltaa diskon merkeissä. Uusien ja vanhojen kaverien kanssa sai tanssia, askarrella, pelailla tai vain nauttia hyvästä meiningistä ja lämpimästä illasta. Iltapalan nautittuaan leiriläiset rauhoittuvat nukkumaan telttakyliin. Huomenna onkin sitten jo se leirin ihan viimeinen päivä!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa