Perjantai

07.07.2017

Perjantaina aurinko ja lämpimät kelit tekivät kauan odotetun paluun leiriin. Ensimmäisessä ohjelmassa lapset harjoittelivat erilaisia kansalaistaitoja. Taitoja olivat muunmuassa hyvien tapojen opettelu ja äänestäminen. Leiriläiset pääsivät kokeilemaan äänioikeuden käyttämistä valitsemalla leiriin saunamajurin.

Lounaan jälkeen päästiinkin sitten saunomaan. Samaan aikaan olivat auki monien lasten suosikit eli toimintapisteet.

Illan ja koko leirin kruunasi perinteinen leiridisco. Discon aikana leirissä oli upea tunnelma sekä ulkona, että sisällä alakämpässä, jossa pauhasi Antti Tuisku ja Robin. Nyt leirissä koittaa nukutus ja viimeinen leiriyö. Illan aikana aloitetaan pakkaaminen ja huomenna onkin jo vierailupäivä ja aika päättää tämä leiri! Tervetuloa kaikki vierailupäivään osallistuvat!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa