Perjantai
Perjantai alkoi leffa-aamulla. Samaan aikaan oli tarjolla ulkoilutekemistä pulkkamäessa ja sisällä piirtelyä ja hamahelmiä. Aamupäivällä brontot tekivät retken järven jään yli Märkiön grillille. Grillillä vietettiin yhdessä aikaa ja juotiin aamukahvit!
Lounaan jälkeen lapset viettävät vapaa-aikaa ja tekivät ostoksia kanttiinissa.
Perjantaina pojat saunoivat ensin. Saunasta sai taas pulahtaa avantoon ja tämän päivän avantoennätys olis poikien saunassa 1 minuutti ja 17 sekunttia! Saunojen ohessa oli maalausta, biisipajaa, jäälyhtyjen veistoa, leipomista ja lumipainia!
Päivällisen jälkeen alkoi alakämpässä disco! Discon ohessa aikaa sai viettää aikaa myös kissavideoiden ja kilpikonna-askartelujen parissa.
Iltapalat on nyt syöty ja pian aletaan rauhoittumaan nukkumaan. Huomenna vierailupäivä alkaa klo 10. Leiristä voi ostaa lounasta kotiväelle ja lipunlasku aloitetaan klo 12.45. Bussi lähtee leiristä noin 13 ja on Mikonkadulla noin 14. Myynnissä leirissä on myös kuvatikku, johon on koottu kuvia koko viikon ajalta. Tikun hinta on 10e.