Perjantai

13.06.2014

Perjantaina sää oli jo hieman parempi kuin torstaina ja vettä tuli taivaalta vain ajoittain pienissä kuuroissa. Aamupäivällä päästiinkin velhomaailmaan kun Tylypahkan pikajuna ilmiintyi Kiljavalle. Velhojen taikasauvat eivät toimineet ja niiden korjaaminen vei aikaa joten lasten täytyi auttaa velhoja selviämään arkipäivän asioista. Iltapäivällä oli luvassa sauna ja erilaisia kerhoja. Kerhoissa päästiin mm. maalaamaan ja tekemään lennokkeja. Illalla odottaakin sitten jo kauan odotettu Disco!

Perjantai olikin sitten toisen viikon viimeinen kokonainen leiripäivä ja huomenna lauantaina koittaa kotiin lähdön hetki. Huomenna vierailupäivänä on mahdollista kurkistaa vielä syvemmälle leiriarkeen sillä huomenna ensi-iltansa saa viikon 2 LeiriDVD! 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa