Perjantai

04.07.2014

Tänään leirillä vietettiin kauan odotettua diskopäivää. Leiriläiset pääsivät aamulla kerhoissa tekemään jotain mielenkiintoista josta he itse pitivät. Erityistä suosiota herätti alkukesän mediavastaavan pitämä leirilehtikerho. Ensin mediavastaavien ajatuksena oli kirjoittaa haastattelut tänne käsin, mutta teoksista kuitenkin tuli todella lasten näköisiä ja niiden hellyttävyysaste on mediavastaavan tuotoksiin nähden ainakin tuhatkertainen. Siksi päädyimme julkaisemaan ne täysin koskemattomina skannauksina. Lasten oma toive oli myös, että ne julkaistaisiin näin! Lasten kirjoituksista huomaa hienosti päivän aikana toteutetun siivouksen leirialueella. :)

Leirin kruunasi illalla koko leirin odotettu disko. Diskossa tunnelma kohotti alakämpän kattoa ainakin muutamalla metrillä ja iloisia ilmeitä oli havaittavissa alusta loppuun. Leiriläisten mukaan ainoa huono asia diskossa oli, että se loppui.

Leirillä myös saunottiin tänään ja päästiin myös uimaan, sillä aurinko on tänään hellinyt Kiljavan kankaita oikein olan takaa.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa