Retkiä ja mustikkapiirakkaa

11.07.2023

Tiistai aamu aukeni Kiljavan leirikeskuksessa poutaisena, kun leiriläiset lampsivat korppi orkesterin saattelemana aamupalalle. Vatsat puuroa pullollaan lippukin saatiin onnistuneesti salkoon ja ensimmäinen ohjelma saattoi alkaa. Mekalmon leiriläiset saivat aloittaa leirinsä rennosti esityksiä ja musiikkia sisältävän nuotio-ohjelman merkeissä. Mennimaan leiriläiset pääsivät puolestaan virittäytymään uuteen päivään virkistävän aamu-uinnin ja -saunan merkeissä.


Lounaan ja kanttiinin jälkeen sekä Mekalmon, että Mennimaan leiriläiset pääsivät seikkailulle leirialueen ulkopuolelle retken merkeissä. Mennimaan leiriläiset pääsivät ihastelemaan luonnonamfin hienoja muodostelmia ja samalla keräämään mustikoita mustikkapiirakan leivontaa varten. Mekalmon leiriläiset taas pääsivät testaamaan läheisen Vihtilammen virkistävät aallot, kun heidän retkensä vei metsän katveesta aukeavalle salaiselle hiekkarannalle.


Iltapäivällä kaikki leiriläiset pääsivät vielä testaamaan omia kykyjään toimintapisteillä. Hurjimmat hurjapäät pääsivät kurottelemaan taivaita laatikkoleikissä ja kiipeilyseinällä. Taitavien akrobaattien käsissä maitolaatikot kohosivatkin jopa 16 laatikon pinoiksi ja kiipeilyseinän latvassa lymyävä ankkakin sai monta uutta hipaisua. Jos puiden latvoja viistävä tuuli ei houkutellut, pääsivät leiriläiset myös kanotoimaan ja ampumaan jousipyssyllä. Myös kanat saivat illan aikana roima annoksen rapsutuksia.


Iltapalan ja itsekerätyistä mustikoista valmistetun piirakan nautiskelun jälkeen, leiriläiset lähtivät hymyissä suin kohti telttakyliä valmistautumaan nukkumaanmenoa varten. Makuupussin lämmössä ja mieli ihania leirimuistoja pullollaan on hyvä nukahtaa metsän kohinaan.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa