Sateen jälkeen on poutasää-päivä

12.07.2022

Eilisiltainen voimakas saderintama on väistynyt jälleen Kiljavalla ja aurinko on pilkottanut hajanaisen pilvirintaman välistä. Touhukas tiistai käynnistyi taas aamupalan ja lipunnoston jälkeen toimintapisteillä. Maitolaatikoita pinottiin päällekkäin jälleen kerran moneen otteeseen yli kymmenen laatikkoa ja kiipeilyseinällä yritettiin päihittää omia nopeusennätyksiä. Aamu-uinnille oli myös jonoksi asti leiriläisiä ja kanalasta löydetyt munat aiheuttivat ihastusta.

Pestopastan ja Disney-kanttiinin jälkeen päästiin ensimmäistä kertaa tällä viikolla kokeilemaan ruoan valmistamista pienissä ryhmissä trangioilla. Ohjaajien opastamana leiriläiset pääsivät valmistamaan herkullista nakkikeittoa. Nakkien lisäksi keitto sisälsi perunoita, lanttua, porkkanaa, mausteita ja kasvisliemikuution. Keiton valmistaminen oli näppärien leiriläisten käsissä helppoa ja itse tehty ruoka myös erittäin maistuvaa. Tämän jälkeen omat astiat ja trangiat tiskattiin pikaisesti ja päästiin viettää vapaa-aikaa.

Iltaohjelmassa Kipinän leiriläiset pääsivät vuorostaan saunomaan ja uimaan. Liekin leiriläiset pääsivät osallistumaan Mestari Ankan live-lautapeliin. Tässä pelissä leiriläiset liikkuivat suurella lautapelilaudalla ja toimivat lautapelin ohjeiden mukaan. Tehtävät vaihtelivat aina 30 sek flossaamisesta roskien keräämiseen ja ankan heittoon. Välillä ruudukossa jouduttiin vastaamaan tiukkoihin tietovisailukysymyksiin ja onnesta - tai epäonnesta - riippuen laudalla jouduttiin joko palaamaan taaksepäin tai hyppäämään muutaman askeleen eteenpäin.

Tämä mukava tiistai oli mahtavaa lopettaa vielä tuoreiden sämpylöiden mussuttamiseen ja auringonlaskun värjäämään taivaanrantaan.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa