Sunnuntai
Kesän viimeinen leiriviikko aloitettiin auringon paisteessa hyvällä meiningillä. Lipunnostossa leirin henkilökunta esittäytyi ja lapset pääsivät jakautumaan telttakyläryhmiin, joita on tällä viikolla kuusi kappaletta. Ohjaajat näyttivät lapsille leirin tärkeimpiä paikkoja, kävivät läpi tärkeimpiä sääntöjä ja leikittivät lapsia erilaisilla tutusmisleikeillä. Telttakylissä etsittiin kaikille omat nukkumapaikat teltoista ja vietettiin yhteistä aikaa oman ryhmän kanssa. Osa lapsista pääsi jo testaamaan Märkiö-järven lämpötilaa uintihetkellä.
Päivälliseksi leirissä syötiin maistuvaa makaroonilaatikkoa ja iltapalaksi paistettiin perinteisesti makkaroita nuotiolla.
Huomenna vietetään ohjelmantäyteistä päivää, sillä luvassa on ainakin leirin toimintapisteitä ja koko leirin iltanuotio. Tästä viikosta tulee jälleen kerran varmasti unohtumaton! Toivotamme hyviä unia kotiväelle. Leirilehden lukemisen lisäksi kannattaa seurata Leirikesää Instagramissa ja Facebookissa, niin pysyy kärryillä leirin tapahtumista!