Sunnuntai - Kiljava täyttyi taas innokkaista leiriläisistä!

24.06.2018

Tänään sunnuntaina alkoivat Kiljavan Leirikesän leirit 4-1 ja 4-2, mikä tarkoitti taas leirikeskuksen täyttymistä iloisilla leiriläisillä. Viileähköstä säästä huolimatta leiriläiset olivat innokkaita, ja leiri päästiinkin aloittamaan lipunnostolla ja telttakyliin jakautumisella. Telttakyläkuvat voi käydä kurkkaamassa Leirilehden edellisestä julkaisusta!

Lipunnoston jälkeen telttakylät jakautuivat iltapäivän puuhiin porrastetusti. Osa lähti heti nauttimaan päivällistä, osa vei tavarat telttakyliin ja osa saapui Check-iniin, jossa talletettiin arvotavarat, kanttiinirahat ja lääkkeet. Päivällisellä päivystäjät kertoivat ruokailukäytänteistä, minkä jälkeen päästiin ruoan, eli kasvissosekeiton kimppuun.

Iltapäivän ja illan kuluessa leiriläiset ovat tutustuneet toisiinsa sekä Kiljavan leirikeskuksen alueseen. Viime päivien sadepilvillä on ollut myös hopeareunuksensa, sillä metsäpalovaroitus on viimein kumottu, ja telttakylissä päästiin paistamaan makkaraa iltapalaksi ja viettämään iltaa lämmittävän nuotion ympärillä. Nyt telttakylissä on hiljennytty viettämään ensimmäistä yötä teltoissa. Telttojen päällä on pressut sadepisaroiden varalta, ja ohjaajat ovat huolehtineet, että leiriläisillä on yötä vasten tarpeeksi lämmintä vaatetta päällä.

Huomenna onkin vuorossa mukavaa puuhaa heti aamusta, kun leirin lukuisat toimintapisteet avautuvat aamiaisen jälkeen!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa