Täydellinen kesäpäivä Kiljavalla

13.07.2023

Torstai aamuna aurinko loisti loistavasti loistavaa päivää. Aamupalaksi lapset nauttivat rapeista muroista.


Mekalmon leiri lähti lipunnoston jälkeen polskimaan Märkiön järveen. Vesi aluksi tuntui viileältä, mutta tottumisen jälkeen jaksoivat leiriläiset hypähdellä veteen. Sillä aikaa Mennimaan lapset seikkailivat yhdessä ohjaajien kanssa. Mennimaa lähti leirialueen läheiselle metsäpolulle tutustumaan luontoon rastien kautta. Leiriläiset muun muassa kirjoittivat luontorunoja, etsivät käpyjä ja tekivät taidetta kepeistä.


Ohjelman jälkeen kipitettiin ruokailukatokseen, missä leiriläiset hurrasivat kuullessaan, että ruoaksi on makkaraperunaa. Herkullisen lounaan jälkeen oli vapaata toimintaa. Leiriläisistä moni halusi boffailla, hyppiä trampalla ja rentoutua teltalla. Mekalmossa myös pidettiin variksen etsimisoperaatio ja rakennettiin lintua varten sipsiansa.
Telttakylähetkellä Mennimaan lapset menivät uimaan. Kesätunnelma oli täydellinen, kun lapset pääsivät vilvoittelemaan järveen veteen. Mekalmon lapset leipoivat heidän itse kerätyistä mustikoista mustikkapiirakkaa!


Päivällisen lapset tekivät itse. Telttakylähetken jälkeen laitettiin trangiat jo valmiiksi. Reseptejä seuratessa lapset loihtivat tomaateista, pastasta, soijasuikaleista ja pestokastikkeesta herkullista muonaa. Ruoat katosivat nopsaa lasten suihin jolloin päästiin yhdessä tiskaamaan.


Iltapäivällä Mennimaa lähti uudestaan uimaan. Kuumana päivänä uiminen ei voi uida liikaa! Hymysuissa lapset pulahtivat taas kerran Märkiöön. Mekalmo kävi tällä välin metsäpolun eri rastit läpi ja pääsivät myös seikkailemaan metsäpolulla.
Ohjelman loppussa alkoi hento sateen ropina. Se ei kuitenkaan pysäyttänyt iloista menoa!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa