Teemapäivä
Keskiviikkona leirissä vietettiin teemapäivää. Ensimmäisessä ohjelmassa leiriläiset tutustuivat Peppi Pitkätossuun ja huomasivat nopeasti, että Peppi ei ole ollenkaan samanlainen kuin aiemmin. Pepistä oli tullut apaattinen ja väliin pitämätön. Peppiä ei myöskään kiinnostanut enää minkäänlainen hauskanpito. Lapset lähtivät tutustumaan Pepin ystäviin ja selvittämään mikä mahtoi olla syynä Pepin outoon käytökseen.
Lounaan jälkeen leiriläiset selvittivät todenteolla Pepin outoa käytöstä ja jututtivat koko kylän väen läpi. Jokaisella kyläläisellä tuntui olevan oma teoriansa miksi Peppi käyttäytyi oudosti. Vasta lopussa selvisi, että Tommilla, Annikalla ja Pepillä oli tullut kinaa ja sen seurauksena kaikki kolme käyttäytyivät oudosti. Kaverukset sopivat riitansa lasten avustuksella.
Päivällisen jälkeen koko leiri kokoontui rantaan selvittämään onko Peppi todella palannut ennalleen ja Peppi esitteli taitojaan erilaisissa kokeissa. Lapset saatiin vakuuttuneeksi siitä, että Peppi oli todella palannut ennalleen ja päivä oli pelastettu!
Leirissä on tänään aamulla satanut vettä. Sateisella säällä koko leirin väki pukeutuu sadevarusteisiin ja kotiin unohtuneiden varusteiden tilalle haetaan lainavarusteita leirikesän sadevarusteista. Leiriläisten märät vaatteet on kerätty leiriläisiltä kuivumaan Kassu rakennuksen kuivatushuoneeseen. Sateisesta aamusta huolimatta ilta leirissä on ollut aurinkoinen ja leiri käy nukkumaan kauniissa auringon laskussa!