Tiistai

22.07.2014

Aamupäivällä leirillä ohjelmassa oli kakkukilpailu. Kilpailussa oli ensin kerättävä valuuttaa, joilla oli myöhemmin mahdollista ostaa kakunkoristeita kilpailun myymälästä. Tehtävinä suoritettiin mm. kaikkien ohjaajien nimien luettelemista, yhdellä jalalla hyppimistä sekä lauluja esittämällä. Myymälässä oli myynnissä kakunkoristeeksi mm. persikoita, mansikoita, karkkipusseja ja strösseleitä. Jokainen ryhmä pääsi koristelemaan oman kakkunsa ja tekemään siitä itsensä näköisen. Lounaan jälkeen kakut syötiin oman ryhmän kesken.

Päivällä sekä illalla leirissä on saunottu sekä uitu. Lämpimän sään johdosta uiminen on herättänyt kovaa suosiota ja mediavastaavallekkin asti on jo kerrottu veden olevan todella lämmintä. Saunojen ohessa on myös askarreltu, kirjoiteltu omia keittokirjoja sekä tehty muita kädentaitoja.

Leirillä vallitsee odottava tunnelma, sillä huomenna koittaa leirin teemapäivä!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa