Tiistai

30.06.2015

Tiistaina leirillä aamusta Kiljavalle saapui muotiguru joka oli kuvitellut saavansa pitää muotinäytöksen Kiljavalla. Pian kuitenkin selvisi, että muotisuunnittelijoiden mallistot olivat hukkuneet. Lapset pääsivät onneksi auttamaan ja koko leiri pelasi lipunnoston tyyppistä peliä jossa pyrittiin haalimaan mahdollisimman paljon muodikkaita vaatteita omalle joukkueelle, samalla suojelleen omaa vaatekokoelmaa. Lopuksi voittaja oli selvillä ja lapset saivat muotinäytöksen.

Leirillä ohjelmassa iltapäivällä sekä illalla oli saunat sekä Harry Potter rata. Lapset pääsivät tutustumaan Tylypahkaan, jossa oli avoimet ovet. Lapset pääsivät askartelemaan itselleen taikasauvoja, loitsukirjoja sekä suorittamaan vaativia ratoja.

Leirillä on tänään satanut jonkin verran ja leiriläiset ovatkin pukeneet sadevaatteet päälle. Leiriläisten märkiä vaatteita on myös kuivatettu pitkin päivää rakennuksessa sijaitsevassa suuressa kuivatushuoneessa. Leiri kävi nukkumaan kuitenkin kauniissa auringon laskussa.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa