Lue >
Tiistai

Kiljavan leirilehti|25.07.2017

Tiistai

Aamulla leiriin oli saapunut monenlaista heimoa: intiaaneja, viikinkejä ja metsänhenkiä. Kukin heimoista oli asuttanut Kiljavan nummia eri aikakausina, mutta nyt he olivat jostain syystä ajautuneet samalle aikakaudelle. Nummi oli liian pieni heidän kaikkien hallittavakseen, joten asia täytyi selvittää lipunryöstön keinoin. Lapset jakautuivat tasaisesti kunkin heimon joukkueeseen.

Lipunryöstön lopussa lapset kuitenkin ymmärsivät, että heimojen aika hallita Kiljavaa on ohi. Nyt on lasten aika hallita. Tämän oivallettuaan lapset päättivät antaa heimoille opetuksen siitä, että riitatilanteita ei täydy selvittää taistelemalla. Lopputuloksena heimojen edustajat joutuivat järveen ja lapset siirtyivät syömään lounaaksi maittavaa kananuudeliwokkia.

Päivän toinen ohjelma oli pojilla saunomista ja tytöillä mediakerhoihin osallistumista. Lisäksi Leirikesällä oli tällöin käynnissä Youtubessa live streami, jonka kautta pystyi seuraamaan leirin kulkua. Ohjelman jälkeen olikin aika syödä nakkikeittoa mahat täyteen.

Päivän viimeisenä ohjelmana olikin tänään teltta-alueiden omat iltanuotiot, jonka kruunasi iltapalan syöminen telttakylissä. Lisäksi tänään osa lapsista on päässyt telttakylähetkissä leipomaan mustikkapiirakkaa, suklaakeksejä ja rentouduttu videopätkien parissa.

Huomenna onkin luvassa mahtavan käpymäinen teemapäivä, jossa perehdytään käpyjen maailmaan.

Kirjoittaja: Leirikesä leirilehti

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa

Leirikesä ry: Töölönkatu 55, 00250 Helsinki - puhelin (09) 8865 1280 (ma-to klo 10.00-15.00) - toimisto@leiri.fi

Y-tunnus: 0746614-5 - Tietosuojaseloste - Evästeet - Uutiskirje

© Leirikesä ry 2018.