Tiistai - eka teemapäivä!

12.06.2018

Keskiviikko alkoi poikien "sisähuvipuistolla", kun oli tyttöjen vuoro saunoa. Huvipuisto oli jälleen kovasti leiriläisten mieleen, ja myös allekirjoittanut kävi testaamassa laitteet ja totesi ne harvinaisen viihdyttäviksi!

Lounaan jälkeen alkoi teemapäivän ensimmäinen ohjelma. Lippuaukealle ilmestyi "Hegeboy88":ksi itsensä esitellyt jäbä, joka oli läppärillä hakkaaman pelinsä lumoissa. Hegen tavoite oli kuulemma päästä Suomen parhaaksi Fortniten (tai kiljavalaisittain "Tukikohan") pelaajaksi, mutta unelman toteuttaminen keskeytyi, sillä läppäri meni rikki, ja pelihahmot karkasivat leiri-alueelle!

Leiriläiset pääsivät telttakyliensä kanssa etsimään hahmoja, ja valitsemaan niistä itselleen yhden. Vilinää riitti, kun 11 telttakylällistä lapsia juoksi etsimässä hahmoja piiloistaan ympäri leirialuetta. Lopulta kaikille löytyi mieleinen peliavatar, ja päästiin keräämään niille taitoja ja pelirahaa iskujen ja aseiden ostoon. Ilmapalloilla merkatuista kätköistä löytyi erilaisia iskuja ja rahaa, sekä muutama spesiaali kortti... Näitä tarvittaisiin lopputaistelussa!

Ohjelman välissä syötiin päivällistä, joka oli lohi-perunalaatikkoa. Hyvä ruoka teki kauppansa.

Illalla hahmot päätyivät ottamaan toisistaan mittaa Mennimaan amfille, johon kaikki lapset kerääntyivät kannustamaan. Hahmoille oli ostettu pelirahalla iskujen ja aseiden lisäksi myös tansseja ja sisääntulomusiikit, joissa oli ollut valittavana mm. Antti Tuiskua ja Robinia. Hahmot astelivatkin areenalle suurten kannustusten saattelemana. Taistelussa tarvittiin leiriläisten apua, kun he päättivät, mitä iskuja hahmojen tulisi käyttää. Lopulta syntyi kaksintaistelu Liekkilinnun ja Vaahtopään välille. Kummankin kannustusjoukot päättivät käyttää pelin voimakkainta "Ohjaajan puhuttelu"-iskua, joka johti tasapeliin. Ainut, joka pystyisi ratkaisemaan tilanteen, oli Hege! Juuri kun ottelu oli ratkeamassa, tuli paikalle kuitenkin Hegen äiti. Hän aiheutti oikosulun repimällä pelin koodin kappaleiksi! Leiriläiset pääsivät palaamaan normaaliin elämään ja iltapalalle.

Huomenna osa leiristä lähtee kotiin lyhyen leirin loppuessa, mutta Kiljavalle saapuu myös uusia leiriläisiä. Tulossa onkin siis jännä päivä!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa