Toimintapisteet sekä vesileikit ilahduttavat Kiljavalla.

09.06.2022

Myös tänään leiriläiset heräsivät teltoistaan aamutuimaan aamupalalle puuroa, leipää ja hedelmiä syöden. Eräs Liekki-leirin ohjaaja opettikin, että aamupala on leirin tärkein ateria. Aamupalapöydässä kuhistiin vielä unenpöpperöisten leiriläisten teltoissa kuulemaan lintuun. Samainen ohjaaja osasi kertoa, että herätyksen antanut lintu on nimeltään Lehtokurppa, ja näin leirin kesken Lentävä sammakko. Saas nähdä kuulemmeko samanlaisen herätyksen myös ensi-aamuna.

Toimintapisteet ovat myös tänään olleet selkeä hitti. Uiminen, kanotoiminen sekä suppailu ja laatikkoleikki ovat olleet selkeitä suosikkeja. Myös kiipeilyseinällä kiipeäminen ja ylös asti pääseminen on kuulunut monen leiriläisen suunnitelmiin tänään. Sauna on ollut myös tänään lämpinä, ja selkeästi oman kävijäkuntansa sekin on löytänyt.

Illan kruunasi super-vesisota, jossa kastuminen ei todellakaan haitannut. Iloa ja naurua sekä kylmän veden yllättäviä kiljahduksia kuului monesta suunnasta samaan aikaan. Leiripäivä on ollut pitkä ja monenlaista toimintaa ja tapahtumaa tänäänkin on tehty. Nyt on hyvä lähteä takaisin teltalle odottamaan aamua. Saas nähdä kuulemmeko Lentävän sammakon herätyksen myös ensi-aamuna.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa