Torstai

17.07.2015

Torstaina leirissä jatkettiin aamulla tiistaina aloitettuja projekteja. Projekteissa oli tarjolla paljon tekemistä jokaiselle. Osa nuorista maalasi toisilleen varsin näyttäviä kasvomaalauksia. Päivällä leiri pelasi koko leirin live-peliä, jossa pelattiin vanhoille leiriläisille tuttua mafiosoa, mutta vain koko leirin koossa. Illalla leirissä pohdittiin tulevaisuutta ja sen mukana tuomia asioita. Nuorilla oli mahdollisuus keskustella ohjaajien kanssa heidän tiestään niihin opintoihin ja työhön jossa tällä hetkellä työskentelevät. Nuoret pääsivät myös pohtimaan CV:n täyttämistä sekä käymään simuloidussa työhaastattelussa. 

Illalla leiri päivän kruunasi vielä kaksi ulkopuolista esiintyjää. 

Leirissä on tänään satanut jonkin verran vettä. Ukkonen ei kuitenkaan yltänyt leiriin asti vaan, leirissä lähinnä päästiin nauttimaan luonnon ilotulituksesta äänien merkeissä. 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa