Torstai

17.07.2014

Tänään aamu aloitettiin klubilla kisailun merkeissä. Joukkueet kisasivat erilaisissa tehtävä ja tietokilpailuissa.

Päivällä jatkettiin Tiistaina aloitettuja projekteja. Osa nuorista lähti kävelyretkelle Sääksijärvelle. Järvellä käytiin uimassa ja nautittiin kesäisestä päivästä leirialueen ulkopuolella. Osa taitavemmista nuorista miehistä innostuivat tekemään voltteja alas järven hyppytornista. Tänään jatkettiin myös projektia, jossa kuvattiin temppuja leiridvd:lle.

Illalla leiriläiset olivat itse suunnitelleet ohjelman, jossa maailmaan oli iskenyt zombi epidemia. Nuoret pyrkivät löytämään parannuskeinon vihjeiden perusteella ja lopussa parannuskeino saatiin kehitettyä sekä maailma pelastettua.

Illalla leirissä on vielä jännitysohjelma sekä klubilla ulkopuolinen räpmuusikko!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa