Torstai - Risto Räppääjän kauhun ja onnenpäivä

27.06.2019

Synttäripoppoo toi Risto Räppääjän Kiljavan leirille! Yleensä vain sisällä rummuttava Risto säikähti uutta tilannetta niin, että lähti välittömästi karkuteille. Kaupunkilaispoikaa saattoi kauhistuttaa ajatus sateesta, hyttysistä sekä makuupusseista. Leiriläiset kuitenkin onnistuivat vakuuttamaan Riston siitä, että Kiljavalta löytyy valtavasti mukavaa tekemistä, eikä kanojakaan tarvitse pelätä. Leiriläiset esittelivät miten leirin toimintapisteet toimivat sekä mitä kaikkia ulkopelejä he tietävät.

Iltapäivällä Riston pyynnöstä vietettiin kuitenkin perinteisempiä syntymäpäiviä kakun, ilmapallojen ja parhaiden kavereiden kesken. Kutsut synttäreille oli luonnollisesti kätketty, joten ne täytyi ensin löytää. Ohjelmassa oli askartelua, viiksien kiinnitystä, musisointia, kasvomaalauksia, katutaiteilua sekä kakun heittämistä Riston naamaan. Ehkä Risto nyt viimein oppi olemaan karkaamatta toisten järjestämistä bileistä.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa