Torstai - vesisotaa!

26.07.2018

Tämä aamu alkoi toimintapisteillä. Leiriläiset pääsivät mm. melomaan sekä tavoittelemaan korkeuksia laatikkoleikkiin. Aamupäivän ennätys oli huimat 19 laatikkoa! Myös uimarannat olivat auki, ja vedessä pulikoitiin ahkerasti.

Sitten lähdettiin lounaalle. Tänään keittiö oli valmistanut kanakastiketta sekä riisiä, ja se katosi nopeasti parempiin suihin. Lounaan jälkeen oli ohjelmaa. Kiljavalle oli ilmestynyt monta tunnettua parivaljakkoa. Joukossa olivat mm. Tatu ja Patu, Tiku ja Taku, Ariel ja Pärsky sekä Mario ja Luigi. Heillä kaikilla oli kuitenkin ongelma: kaverukset olivat riitaantuneet keskenään! Leiriläiset pääsivät apuun, kun kaveruksia piti lepytellä. Riidat saatiin sovittua, ja sitten oli aika kisailla siitä, ketkä voittavat. Hahmojen kannattajien välillä käytiin kilpailuja eri lajeissa. Lajeja olivat mm. jonoon järjestäytyminen eri ominaisuuksien perusteella, käpy lusikassa -viesti, sekä pantomiimi. Tiukan kisan jälkeen voittajaksi selviytyi Tatun ja Patun tiimi!

Energisen ohjelman jälkeen oli päivällisen aika. Päivälliseksi oli herkkuruokaa - pinaattilettuja! Kun vatsat olivat täynnä, seurasi virvoittava ja hauska vesisota. Lippuaukealla juoksenteli läpimärkiä leiriläisiä, ja fiilis oli katossa. Hellepäivänä tällaista ohjelmaa oli selvästi kaivattu! Vesisodan jälkeen päästiin vielä viettämään aikaa rantaan erilaisilla toimintapisteillä ja aktiviteeteissa. Ohjaajan mukana pääsi veneretkelle ympäri järveä, ja rannassa myös mm. kiipeiltiin laatikkoleikissä, ja paistettiin vaahtokarkkeja! Kun kaikki olivat veneilleet, uineet ja kiipeilleet sydämiensä kyllyydestä, syötiin vielä iltapala, ja sitten oli aika painua pehkuihin.

Huomenna on tokavika leiripäivä, ja DISKO!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa