xD kesähittiä ja vajaata 30 astetta

15.06.2023

28 astetta ja pilvetön taivas! Se on ollut tänään toiminta-torstaina Kiljavalla sääolosuhteet. Tämän johdosta päivystäjät julistivat hattupakon leiriin aamulla, aurinkorasvaa on levitetty päivän mittaan useasti ja vettä on virrannut jatkuvasti juomalaseissa ja -pulloissa. Ohjaajat myös nostivat ruokailujen aikana ilmaan vesimaljoja, mitä skoolailtiin yhdessä mm. nimipäivien kunniaksi.

Mennimaahan eilen majoittuneet leiriläiset pääsivät aamun ensitöikseen tutustumaan Kiljavan toimintapisteisiin. Uudet leiriläiset pääsivät kokeilemaan osa ensimmäistä kertaa ikinä kanootteja, kiipeilyseinällä ja laatikkoleikissä kiipeilyä. Samaan aikaan Palossa myös touhuttiin omien toimintapisteiden kanssa, kun taas Mekalmo pääsi aamusaunaan ja uinnille. Sauna toki ei samanlaista suosiota enää asiakkaissa kerännyt, kun lämpötilat huitelivat ja aamulla 20 yläpuolella. Hiisilän leiriläisillä taas järjestettiin Mennamaan amfiteatterissa Risteilyshow ohjelma, jossa päästiin yhteislaulamaan mm. maailmalla mainetta niittänyttä Cha Cha Cha -kappaletta.

Makaronilaatikot, torstain Hevisaurusta soittava kanttiini ja telttakylähetket, mitkä sisälsivät vesisodasta uintiin kanalaan ja leivontaa, olivat iltapäivällä aktiviteettia parhaimmillaan!

Viikon toinen trangiaruokailussa lapset pääsivät kokkailemaan linssikeittoa. Vaikka monella lapsella ensireaktiot olivat hieman epäileviä, suuri osa leiriläisistä ilahtui ruoan maittavuudesta. Kumma juttu, kun itse tekee, niin priimaa pukkaa!

Puhelinaikojen jälkeen illan viimeisessä ohjelmapalkissa Hiisilän leiriläiset nauttivat iltauinneista saunarannassa. Sauna ei tänään illalla ollut todellakaan enää leiriläisten suosiossa, vaan 24 asteinen pintavesi houkutteli ennemmin lapsia uimaan ja hyppimään laiturilta. Mekalmon ja Mennimaan leiriläiset pääsivät illalla toimintapisteille seikkailemaan taas täysillä, ja toimintapisteiden välissä vesipulloja tyhjennettiin kilpailuvauhdein. Kiipeilyseinällä innokkaita kiipeilijöitä oli jonoksi asti ja trampoliinilla hyppyjä vauhditti ohjaajan ja leiriläisen yhteismusisointi kitaran kera. Kappaleita oli mm. Mökkitie, Puuttuva palanen sekä legendaarinen Kiljavahitti Xd Kesähitti!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa