Kesäleiriprojektien 2022 johtajat on valittu!

ti marrask. 02 12:30:00 2021

Kiljavan Leirikesän johtajana jatkaa Viivi Harinen

Kiljavan Leirikesän leirinjohtaja Viivi Harinen Kiljavan laiturilla.

Viivi Harinen on lääketiedettä opiskeleva Leirikesäkonkari, joka on työskennellyt Leirikesällä eri tehtävissä jo useiden vuosien ajan. Viivi on toiminut Kiljavan Leirikesän leirinjohtajana, luotsaten kesän 2020 ja 2021 projektit kiitettävästi koronaviruspandemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden läpi. 

Tulevalta kesältä Viivi odottaa eniten sitä, kun näkee pilkkeen ja palon henkilökunnan työssä sekä leiriläisten riemun onnistuneiden ohjelma- ja leirikokonaisuuksien toteutuessa. Viivistä tuntuu kutkuttavalta päästä taas oppimaan ja kokemaan uusia asioita tässä pestissä!

Ensi kesänä Kiljavalla järjestetään ainakin 16 yöleiriä kesäkuun alusta elokuun alkuun. Leireille odotetaan yhteensä yli 1 800 lasta ja nuorta. Kiljavan Leirikesä työllistää yli 100 nuorta aikuista kesäkuukausien aikana. Viivi johtaa myös Kiljavan Uudenvuoden yöleirin tulevan vuoden vaihteessa.

Kesärinteen Leirikesän johtajana jatkaa Milja Ilveskero

Kesärinteen Leirikesän leirinjohtaja Milja IlveskeroMilja Ilveskero on erityispedagogiikan opiskelija Jyväskylästä. Milja on aktiivinen partiolainen. Milja on ollut Leirikesällä töissä ohjaajana vuodesta 2017 alkaen ja työskennellyt niin Kiljavalla kuin Kesärinteessäkin. Kesän 2021 Milja johti erinomaisesti Kesärinteen Leirikesää.

Tulevalta kesältä Milja odottaa, että pääsee kehittämään Kesärinteen leirejä entistäkin paremmiksi. Lisäksi Milja odottaa Kesärinteen ainutlaatuista leiritunnelmaa, kivoja työkavereita, iloisia leiriläisiä ja aurinkoisia leiripäiviä sekä toivottavasti kesää ilman koronaviruspandemiaa. 

Ensi kesänä Tuusulan Kesärinteessä järjestetään neljä yöleiriä heti koulujen päättymisestä alkaen kesäkuussa. Kesärinteessä työskentelee noin 20 kesätyöntekijää ja leireille odotetaan yhteensä noin 160 osallistujaa.

Päiväleirikokonaisuuden johtajaksi Pinja Söderholm

Päiväleirikokonaisuuden leirinjohtajaksi valittiin Pinja SöderholmPinja Söderholm on luokanopettajaopiskelija ja aloittaa ensimmäistä kertaa marraskuun alussa päiväleirien johtajana Leirikesällä. Pinjalle Leirikesä on entuudestaan tuttu, sillä hän on aiemmin toiminut vapaaehtoisena Pääkaupunkiseudun Partiolaisissa. Vapaa-ajalla Pinja käy usein metsäretkillä ja museoissa sekä tykkää myös laittaa ja sisustaa kotiaan. Tulevalta vuodelta Pinja odottaa päiväleirien johtajana monipuolisia työtehtäviä ja tietenkin mukavia kohtaamisia!

Ensi kesänä päiväleirejä järjestetään yli 104 Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla kesäkuun aikana. Päiväleirejä toteutetaan kolmen eri tuotteen alla: Partiolaisten päiväleirit, Scouternas Dagsläger ja Kansainväliset päiväleirit - International Day Camps. Eri leirit työllistävät yhteensä yli 100 työntekijää leireille ja leirin tukitoimiin. Päiväleireille tavoitellaan ensi kesänä lähes 2 100 osallistujaa.

Leirikesä onnittelee valittuja leirinjohtajia erittäin lämpimästi ja toivottaa kovasti tsemppiä tulevaan!

Leirinjohtajat aloittavat työskentelyn jo ensi viikolla perehdytyksellä ja rekrytoinnin suunnittelun merkeissä.

  • Eri leiriprojektien vastuuhenkilöiden, eli projektiryhmien tehtävien hakuaika alkaa Leirikesän verkkosivulla 18.11.2021 ja hakuaika päättyy 1.12.2021.
  • Kaikkien kesätyöntekijöiden, eli leirihenkilökunnan tehtävien hakuaika alkaa Leirikesän verkkosivulla 7.12.2021 ja hakuaika päättyy 19.1.2022.

Kesän leireille odotetaan yhteensä jopa 4 300 osallistujaa

Me Leirikesällä lähdemme luottavaisin mielin ja positiivisin odotuksin vuoteen 2022. Ensi kesänä järjestämme maailman parhaita leirejä lapsille ja nuorille.

  • Kesäleirien ajankohdat, paikat ja hinnat julkaistaan joulukuun 2021 aikana.
  • Ilmoittautuminen kesän 2022 leireille alkaa Leirikesän Varauspalvelussa ke 12.1.2022 klo 12.00.

Nähdään leirillä!



Lisätiedot toiminnanjohtaja Hanna Hietikko (hanna.hietikko@leiri.fi) ja Leirikesän toimisto (toimisto@leiri.fi, (09) 8865 1280)

Leirikesä ry on Suomen suurin lasten leirijärjestö. Vuodelle 2022 odotamme yli 4 300 lasta ja nuorta nauttimaan leirielämästä. Työllistämme noin 200 nuorta aikuista leirien ajaksi. Leirikesä on voittoa tavoittelematon yhdistys ja toimintaamme avustavat Veikkaus ja useat kaupungit, sekä säätiöt. Leirikesä on osa Pääkaupunkiseudun partioyhteisöä.