Koronavirusrajoitusten purkamisen vaikutukset leiritoimintaan
su kesäk. 28 14:01:00 2020
Seuraamme ja noudatamme koko kesän ajan viranomaisten antamia hygienia- ja rajoitusohjeita. Koronavirusrajoitusten purkaminen tuo muutoksia myös Leirikesän yöleiritoimintaan.
5.7. alkaen Kiljavan Leirikesän lapset jaetaan kolmeen alaleiriin aiemman neljän sijaan. Yhdessä alaleirissä on henkilökunta mukaan lukien korkeintaan 60 henkilöä. Jokaisessa alaleirissä on kolme lapsiryhmää, joissa jokaisessa leireilee korkeintaan 16 lasta. Eri alaleirit osallistuvat ohjelmaan, ruokailuun ja toimintapisteille leirin aikana yhdessä niin, että lähikontakteja eri alaleiriläisten välillä vältetään.
Noudatamme edelleen viranomaisten antamia hygieniaohjeita. Muistutamme leiriläisiä aivastamaan ja yskimään hihaan tai nenäliinaan, sekä tuemme ja autamme käsien pesun ja desinfioinnin muistamisessa. Kädet pestään useita kertoja päivän aikana sekä pyyhimme ja puhdistamme leirissä olevia pintoja, kahvoja, kaiteita, painikkeita ja pöytiä tehokkaasti.
Leirillä voi halutessaan majoittua joko omassa teltassa tai Leirikesän teltassa, jolloin yhdessä teltassa majoittuu noin 3-4 leiriläistä.
Leirille saavutaan jatkossakin vain täysin terveinä. Jos lapsi sairastuu leirin aikana, ilmoitamme asiasta kotiväelle ja lapsi tulee hakea kotiin.