Leirinjohdon tehtävänkuvat

Leirin johtoon kuuluvat leirinjohtajat ja päälliköt. Leirien projektiryhmä on laajempi, siihen voi kuulua myös tiiminvetäjiä.

Yöleireillä on leirien koosta ja leirikauden pituudesta riippuen leirinjohtaja, keittiöpäällikkö, ohjelmapäällikkö ja henksupäällikkö. Päiväleireillä leirinjohtaja, ohjelmapäällikkö, henksupäällikkö ja palvelupäällikkö.

Kaikkiin tehtäviin etsitään vähintään 18-vuotiaita.

Leirinjohtaja

Työskentely alkaa edellisvuoden marraskuussa jatkuen kesän leirien yli.

Leirinjohtaja vastaa yö- ja päiväleireille leireistä kokonaisuutena. Leirinjohtaja vastaa annettujen ohjeiden mukaan leirikokonaisuuden suunnittelusta, toteutuksesta, lopputöistä ja raportoinnista.

Leirinjohtaja rekryää itselleen projektiryhmän, joka avustaa kesähenkilökunnan rekryssä ja kesän valmistelussa oman työtehtävän osalta. Leirinjohtaja toimii oman leirikokonaisuuden työnantajan edustajana ja oman henkilökunnan esimiehenä johtosäännön mukaan.

Leirinjohtaja vastaa leirikokonaisuuden taloudesta ja turvallisuudesta sekä leiripaikan vuokraajana leirialueen hyvästä kunnosta. Leirinjohtaja vastaa vuokratusta välineistöstä, leirien käteisen rahaliikenteestä ja leirien asiakaspalvelusta.

Leirinjohtaja hoitaa muut esimiehen antamat tehtävät.

Muu johtoryhmä

Kevään työ osa-aikaista, leirikaudella täysaikaista.

Yöleirien ohjelmapäällikkö

  • vastaa leirin ohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta kokonaisuutena
  • vastaa leirin ohjelmahankinnoista annetun budjetin puitteissa
  • vastaa osaltaan leirin valmistelusta keväällä
  • osallistuu henkilökunnan haastatteluihin ja valintoihin
  • osallistuu henkilökunnan kevään koulutukseen
  • ohjaa jedimestareita ja vastaa teemapäivien suunnittelusta
  • toimii ohjelman työntekijöiden lähiesimiehenä
  • johtaa leirin rakentamista, purkamista ja alueen siivoamista yhdessä leirinjohtajan kanssa
  • raportoi vastuualueestaan leirinjohtajalle
  • hoitaa muut esimiehen antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G25E

Yöleirien keittiöpäällikkö (hygieniapassi suoritettu)

  • vastaa leirin muonituksen suunnittelusta ja toteutuksesta kokonaisuutena
  • vastaa leirin muonituksesta annetun budjetin puitteissa
  • vastaa osaltaan leirin valmistelusta keväällä
  • osallistuu henkilökunnan haastatteluihin ja valintoihin
  • vastaa keittiöhenkilökunnan kevään koulutuksesta
  • toimii keittiön työntekijöiden lähimpänä esimiehenä
  • vastaa keittiö- ja ruokailualueen kunnosta ja hygieniasta leirin aikana
  • johtaa leirin pystytystä, purkamista ja ylläpitoa oman vastuualueensa osalta yhdessä leirinjohtajan kanssa
  • omaa hygieniapassin
  • raportoi vastuualueestaan leirinjohtajalle
  • hoitaa muut esimiehen antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka Kiljavan Leirikesällä ja talvileireillä G25E, Kesärinteen Leirikesällä G22

Yöleirien henksupäällikkö

  • osallistuu rekrytointiin ja työvuorojen laatimiseen
  • vastaa osaltaan henkilökunnan työvuorojen suunnittelusta
  • vastaa koulutusten suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä leirinjohtajan kanssa
  • vastaa kesällä leirin sisäisestä viestinnän organisoinnista
  • osallistuu keväällä leirin suunnitteluun ja valmisteluun
  • toimii palvelun työntekijöiden lähimpänä esimiehenä
  • toimii leirinjohtajan sijaisena
  • johtaa leirin rakentamista, purkamista ja alueen siivoamista yhdessä leirinjohtajan kanssa
  • raportoi vastuualueestaan leirinjohtajalle
  • hoitaa muut esimiehen antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G25E

 Päiväleirin ohjelmapäällikkö

  • vastaa päiväleirin ohjelman suunnittelusta kokonaisuutena
  • vastaa osaltaan leirien valmistelusta keväällä
  • vastaa ohjelmaan liittyvistä hankinnoista yhdessä muun johtoryhmän kanssa
  • osallistuu henkilökunnan kevään koulutukseen
  • osallistuu henkilökunnan haastatteluun ja valintoihin
  • tukee kesäleirien henkilökuntaa niin, että ohjelma leireillä on laadukasta ja monipuolista
  • toimii leirien ohjaajien, apuohjaajien ja tiiminvetäjien lähimpänä esimiehenä yhdessä leirinjohtajan kanssa
  • raportoi vastuualueestaan leirinjohtajalle
  • hoitaa muut esimiehen antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G25E

Päiväleirin palvelupäällikkö

  • vastaa päiväleirien hankinnoista sekä muonituksesta kokonaisuutena
  • vastaa osaltaan leirien valmistelusta keväällä
  • osallistuu henkilökunnan kevään koulutukseen
  • vastaa leirien huollosta ja kuljetuksista leirien aikana
  • vastaa leirivarastosta ja omalta osaltaan leiritarvikkeiden varastoinnista leirien jälkeen
  • toimii palvelutiimiläisten lähimpänä esimiehenä
  • toimii kesäkaudella leirien ohjaajien, apuohjaajien ja tiiminvetäjien lähimpänä esimiehenä yhdessä leirinjohtajan ja ohjelmapäälikön kanssa
  • raportoi vastuualueestaan leirinjohtajalle
  • muut esimiehen antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G25E

Päiväleirien henksupäällikkö

  • osallistuu rekrytointiin ja henkilökunnan työvuorojen suunnitteluun
  • osallistuu keväällä leirin suunnitteluun ja valmisteluun
  • vastaa koulutusten suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä leirinjohtajan kanssa
  • osallistuu henkilökunnan kevään koulutukseen
  • vastaa kesällä leirin sisäisestä viestinnän organisoinnista
  • toimii leirien ohjaajien, apuohjaajien ja tiiminvetäjien lähimpänä esihenkilönä yhdessä leirinjohtajan kanssa
  • toimii leirinjohtajan sijaisena
  • raportoi vastuualueestaan leirinjohtajalle
  • hoitaa muut esihenkilön antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G25E

Projektiryhmä

Kevään työ osa-aikasta kesää valmistelevaa työtä, leirien ajan täysaikaista.

Yöleirin ohjelmatiimin vetäjä eli ohjelmamestari (Kesärinne)

  • vastaa pääasiassa leirien ohjelman suunnittelusta keväällä ja toteutuksesta kesällä kokonaisuutena
  • vastaa leirien ohjelmaa varten tehtävistä hankinnoista yhdessä leirinjohtajan kanssa
  • osallistuu kevään koulutusten suunnitteluun ja toteutukseen leirinjohtajan kanssa
  • tukee leirien rekrytointia leirinjohtajan kanssa
  • johtaa leirien ohjelmaa ja tukee ohjaajien työtä leirillä
  • osallistuu keväällä leirien suunnitteluun ja valmisteluun leirinjohtajan kanssa
  • pystyttää ja purkaa leirillä tarvittavia rakennelmia
  • osallistuu leirialueen puhtaanapitoon ja siivoukseen
  • raportoi vastuualueestaan leirinjohtajalle
  • hoitaa esimiehen muut antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G20C

Yöleirien erityislasten tiiminvetäjä eli erkkamestari

  • vastaa erityislasten leireistä kokonaisuutena
  • vastaa osaltaan leirin valmistelusta keväällä
  • osallistuu henkilökunnan haastatteluihin ja valintoihin
  • osallistuu henkilökunnan kevään koulutukseen
  • osallistuu erityislasten valintaan leirille
  • huolehtii yhteydenpidosta erityislasten leiriläisten koteihin keväällä ja kesän aikana
  • toimii kehitysvammaisten leiriläisten ohjaajatiimin tiiminvetäjänä ja  muuten osana erityislasten ohjaajien tiimiä
  • vastaa tiedonkulusta tiiminsä ja muun leirin välillä
  • raportoi vastuualueestaan leirinjohtajalle
  • pystyttää ja purkaa leirillä tarvittavia rakennelmia
  • osallistuu leirialueen puhtaanapitoon ja siivoukseen
  • hoitaa muut esimiehen antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G22D

 

Yöleirien palvelutiimin vetäjä eli palvelumestari

  • toimii palvelutiimin tiiminvetäjänä
  • vastaa osaltaan leirin valmistelusta keväällä
  • osallistuu henkilökunnan haastatteluihin ja valintoihin
  • vastaa palvelutiimin kevään koulutuksesta yhdessä johtoryhmän kanssa
  • vastaa kesällä palvelutiimin yhteisten tehtävien työnjaosta ja johtaa puhetta palvelutiimin palavereissa
  • huolehtii tiedonkulusta palvelutiimin ja muun leirin välillä
  • toimii osana palvelutiimiä osallistuen tiimin yhteisiin tehtäviin
  • tukee tiimiään ja tauottaa tarvittaessa palvelun työntekijöitä
  • huolehtii leirikanttiinin pyörimisestä yhdessä toimistosihteerien kanssa (hankinnat, myynti, myyjien perehdytys, inventaariot)
  • pystyttää ja purkaa leirillä tarvittavia rakennelmia
  • osallistuu leirialueen puhtaanapitoon ja siivoukseen
  • raportoi vastuualueestaan leirinjohtajalle
  • hoitaa muut esimiehen antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G20C

Yöleirien alaleirimestari (Kiljava)

  • toimii alaleirissä tiiminvetäjänä
  • vastaa osaltaan leirin valmistelusta keväällä
  • osallistuu henkilökunnan haastatteluihin ja valintoihin
  • vastaa Palo-alaleirin henkilökunnan koulutuksesta yhdessä johtoryhmän kanssa
  • vastaa kesällä alaleirinsä yhteisten tehtävien työnjaosta päälliköiden ohjeistuksen mukaan
  • johtaa puhetta alaleirin palavereissa
  • huolehtii tiedonkulusta alaleirin ja muun leirin välillä
  • toimii osana alaleiriä osallistuen tiimin yhteisiin tehtäviin
  • tukee tiimiään ja tauottaa tarvittaessa alaleirin työntekijöitä
  • huolehtii leirikanttiinin pyörimisestä alaleirissä yhdessä palvelumestarin ja toimiston kanssa
  • pystyttää ja purkaa leirillä tarvittavia rakennelmia
  • osallistuu leirialueen puhtaanapitoon ja siivoukseen
  • raportoi vastuualueestaan päälliköille ja leirinjohtajalle
  • hoitaa muut esihenkilön antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G20C

Päiväleirien logistiikkamestari (B-ajokortti, vähintään vuoden ajokokemus)

  • huolehtii leirien tarvitsemista tavarahankinnoista
  • suunnittelee palvelupäällikön kanssa yhteistyössä päiväleirien logistiikan ja huolehtii sen toteutuksesta
  • vastaa kuskien ajojärjestelystä
  • vastaa leirien kesänajan varastosta
  • huolehtii omalta osaltaan tiedon kulusta leirien ja toimiston välillä
  • tukee ohjaajia ja mahdollistaa ohjelmaan keskittymisen leirillä
  • hoitaa muut esimiehen antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan TES
    • palkkaluokka kesällä G20C

Päiväleirien muonitusmestari

  • huolehtii leirien muonituksen valmistelusta palvelupäällikön kanssa
  • toimii annetun budjetin puitteissa
  • laatii reseptiikan leirien retkikeitinkokkailuun
  • laatii ohjeistuksen leireille muonituksesta ja keittiöhygieniasta
  • huolehtii leirien muonituksen tilaukset sovitulta toimittajalta leiripaikoille
  • huolehtii erityisruokavalioiden etukäteisvalmistelusta leiripaikoilla
  • tukee leirejä yhteydenpidossa koteihin erityisruokavalioihin liittyen
  • huolehtii tiedonkulusta muonitukseen liittyen leirien, toimittajan ja johtoryhmän välillä
  • omaa hygieniapassin
  • hoitaa muut esimiehen antamat tehtävät
    • Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus
    • palkka G20C