Disco perjantai!

08.07.2022

Leiriviikko lähenee loppuaan. Sehän tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että illalla on vuorossa tanssimista Discossa! Leirin huipentava disko tarjoilee leiriläisille menevää musiikkia, ja omia suosikkikappaleita!


Ennen Discoa kuitenkin päivä alkoi Liekin ja Hehkun ala-leireillä toimintapisteillä ja Kipinän ala-leirillä saunomisellä sekä uinnilla. Trampoliineilla nähtiin toinen toistaan korkeampia loikkia, kun taas Boffer-miekat kilisivät kamppailu-musiikin pauhatessa taustalla. Moni leiriläinen ylitti itsensä kiipeilyseinällä pääsemällä omiin ennätyslukemiin ja uimarannan laiturilla oli priima olosuhteet melonnalle ja sup-lautailulle.


Perjantain laatuaika ohjaajan kanssa oli myös monen mieleen. Kiljavalla leiriläiset pääsivät mm. paahtamaan vaahtokarkkeja, ajamaan polkuaudoilla rataa, leipomaan ja tekemään itse suunnittelemia pinssejä.


Myös Palossa aikaansa viettäneen nuortenleirin oli aika saapua vierailemaan pääleirissä, juuri diskon aikaan. Isommat Brontto-ikäiset leiriläiset näyttivätkin hienoja tanssiliikkeitä esimerkillään illan diskossa.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa