Hyvää juhannusviikkoa leiri!
Ensimmäinen leiripäivä pyörähti käyntiin perinteisesti lipunnostolla ja telttakyläesittelyillä, jonka jälkeen jakauduttiin telttakyliin. Aamupäivällä majoituttiin telttoihin, tutustuttiin leirialueeseen ja oman telttäkylän uusiin kavereihin ja ohjaajiin.
Päivällisen jälkeen Kiljavan lippuaukealle saapui kummallista väkeä. He esittäytyivät rallikuskeiksi sekä automekaanikoiksi ja leiriläiset pääsivät leikkimään erilaisia ryhmäytymisleikkejä heidän kanssaan.
Myös brontot eli leirin vanhemmat leiriläiset majoittuvat ja tutustuivat tänään toisiinsa. Osa brontoista on kiertänyt telttakylien kanssa mukana leiriläisten ohjelmassa. Lisäksi iltapäivällä brontot pääsivät sup-lautailemaan ja melomaan. Illalla on vielä luvassa bronttosauna ja uimista rannassa.
Nyt koko leiri on käynyt iltapalalla ja on aika suunnata iltatoimien kautta telttoihin. Olipa hauska ensimmäinen leiripäivä!