Kesärinteen touhukas torstai
Torstaina kokoonnuttiin aamiaisen jälkeen totuttuun tapaan yhteiseen lipunnostoon ja kajautettiin jo tutuksi tullut leirilaulu kesäiseen aamuun. Sitten jatkettiinkin tiistaina aloitettujen projektien parissa. Iltapäivällä oli taas aika saunoa, uida ja viettää aikaa rannalla. Satunnainen sateen ripsottelu ei meitä haitannut: sadetakki päällä kelpasi meloa ja narrata kaloja.
Herkkuhampurilaisten jälkeen koitti sitten projektien huipennus, kun jokainen kesäkylä esitteli oman tuotoksensa muulle porukalle! Hittavaisten yhteinen taideteos koristaa nyt päätalon parvekkeen eli partsin seinää ja rinteessä hohtavat Krakenien maalaamat Kesärinne-kirjaimet. Vetehiset puolestaan rakensivat Pertin, mahtavan puu-ukon. Illan päätteeksi kesäkylät pääsivät luomaan ohjaajalleen höpsön hahmon ja seuraamaan “Hahmot ekalla luokalla” -näytelmää, joka sai ensi-iltansa upeassa pop-up-ulkoilmateatterissamme. Teatterielämyksen ja leirin viimeisen illan kruunasivat maistuvat muurinpohjaletut. Huomenna kisaillaan vielä leiriolympialaisissa ja sitten lähdetään kotia kohti reppu täynnä leirimuistoja!