Maanantai - Räppiä ja rakkautta
Heti aamusta Kiljavalle saapui joukko räppäreitä hakemaan inspiraatiota tuleviin biiseihinsä. Leiriläisten tehtävä oli auttaa artisteja nousemaan urallaan luomalla heille nerokkaita riimejä, näyttäviä tansseja sekä raflaavimpia artistinimiä. Lopputuloksena oli päräyttävä Rap Battle, jonka aikana opimme miten riimitellä niin kanttiinin herkuista kuin vakavammista yhteiskunnallisista aiheista, kuten aurinkoisen sään hattupakosta.
Toimintapisteet olivat myös pitkin päivää auki, joten leiriläiset pääsivät muun muassa seinäkiipeilemään, jousiampumaan, silittämään kanoja, kalastamaan, uimaan sekä miekkailemaan. Ilta puolestaan vietettiin viktoriaanisen ajan rakkausdraaman parissa. Onnetonta paronin poikaa yritettiin naittaa kreivin tyttären kanssa, vaikka tämä oli palavasti rakastunut kauppiaan tyttäreen. Kyseinen naikkonen oli kuitenkin kadonnut ja leiriläisten täytyi selvittää kuka oli tämän törkeän salajuonen takana. Vihjeiden ja ankaran salapoliisityön myötä rakastavaiset saivat lopulta toisensa ja pääsivät unohtumattomalle häämatkalle! Eli veneilemään laiturilta toiselle. :)