Perjantai

06.06.2014

Perjantaina sää kiljavall jatkui edelleen kesöisen lämpimänä ja heti aamusta päästiinkin selvittämään miksi Indiana Jones oli kovin huonovointinen. Lapset keräsivät eri rasteilta kirjaimia joista muodostui "Kiljavan Kivi". Kiven alta löytyikin sitten mysteerinen pullo joka sisälsi vettä! Indiana Jonesilla olikin siis vain nestehukka ja vesi auttoi hänet virkoamaan. Iltapäivällä päästiin taas saunomaan ja kiertämään erilaisia kerhoja. Brontot tekivät lisäksi retken leirialueen ulkopuolelle.

Perjantai oli tämän leirin viimeinen kokonainen päivä ja huomenna onkin sitten aika lähteä kohti kotia. Huomenna lauantaina onkin sitten vierailupäivä jolloin vanhemmat pääsevät näkemään leiriarkea livenä ja voivat ostaa halutessaan LeiriDVD:n. LeiriDVD on n. 30 minuutin pituinen kooste leiriviikosta ja sen saa omakseen 15 eurolla.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa