Perjantai - viikko päättyi diskoon!

06.07.2018

Perjantaiaamuna leirissä herättiin jälleen tihkusateeseen. Sääennuste näytti epävakaalta, joten aamiaisen ja lipunnoston jälkeen päätettiin järjestää ohjelmaa sisällä.

Siispä Alakämpälle ja Kassun saliin sekä takkahuoneeseen järjestettiin minileffateatterit. Leiriläiset saivat valita katsottavat leffat, ja katsottaviksi valikoituivat Itse Ilkimys, Karvinen, sekä Shrek. Leiriläiset ovatkin touhunneet enimmäkseen ulkona koko viikon, joten rennompi ajanvietto sisällä patjoilla loikoillen oli varmasti mukava tapa viettää aamupäivä.

Lounaan jälkeen päästiin viikon tokavikaa kertaa kanttiiniin. Sitten alkoivat diskovalmistelut. Kaikki kävivät pesulla saunassa, ja vaihtoivat päälle hienoimmat tanssikamppeet. Alakämpän lähellä nähtiin myös paljon upeita glitter-koristeltuja poskia ja kasvomaalauksia. Diskossa oli eläinteema; Vihreä Hiiri juhli synttäreitään! Hänen ja lasten lisäksi reivaamassa olivat mm. leppäkerttu ja koira. VIP-alueelle pääsi portsarin määräämiä tehtäviä tekemällä. Siellä sai pelata rulettia, josta voitettiin mm. rannekkeita.

Illan aikana DJ soitti kaikki leiriläisten toivebiisit, ja iltapalan jälkeen jatkettiin vielä tanssilattialla. Ilta loppui perinteiden mukaan siihen, kun R.A.K.A.S soi, ja kaikki tanssivat letkassa ulkoilmaan diskon hämärästä. Illan ohjelmasta jäljellä olivat enää hampaidenpesu ja nukkumaanmeno.

Huomenna on kotiinlähdön aika. Kiitos kaikille tästä leiriviikosta! Vaikka sää on välillä koetellut, meillä on ollut täällä Kiljavalla mahtavaa ohjelmaa, maistuvaa ruokaa, ja toivottavasti kotiin lähdetään monen uuden muiston ja kaverin kanssa. Nähdään ensi kesänä!