Tiistai oli toimintaa täynnä!

20.02.2018

Tiistaina leirin aamu alkoi lipunnostolla, jonka jälkeen leiri lähti kisaamaan olympialaisissa. Vastarannan leirikeskus haastoi Kiljavan leirin kisailuun mitä oudoimissa lajeissa. Kiljavalla kisattiin pulkkapujottelussa, jättitopsin heitossa ja erilaisissa peleissä. Lopulta Kiljava vei voiton! Vapaa-ajalla osa ryhmistä teki retken jäälle, osa paistoi vaahtokarkkeja ja osa leikki improleikkejä sisällä. 

Ulkoilun jälkeen maistui kinkkukiusaus. Lounaan jälkeen leirin kioski aukesi ensimmäisen kerran. 

Myöhemmin leirissä tapahtui järkyttävä tapaus kun leirinjohtaja ilmoitti, että leirin kaikki karkit oli varastettu. Kuitenkin kesken avun huudon leirinjohtaja kaapattiin ja salaiset angentit piilottivat leirinjohtajan. Lasten tehtävä oli ratkaista vihjeitä varkaista ja kidnappaajista pakohuonepelien avulla. Huoneita oli kaksi ja molemmat olivat hiukan eri vaikeusasteisia. Lopulta nokkelat leiriläiset ratkaisivat vihjeet ja karkit ja leirinjohtaja palasivat leiriin. 

Mysteeriohjelman ohessa lapset saunoivat ja peseytyivät. Saunasta oli mahdollista pulahtaa avantoon tai kierimään järven jäälle lumeen. Moni rohkea uskaltautuikin uimaan ja pisin tyttöjen saunassa mitattu avantouinti oli 20 sekunttia!

Illalla masut täyttyivät karjalanpiirakoista ja nyt käynnissä ovat iltasadut. Huomenna ohjelmassa on lumenveistoa, kotitalouskerhoja ja illalla pimeäohjelmaa!

Sää on ollut mitä loistavin talvileirille. Koska pakkasta on ollut paljon, ohjaajat ovat huolehtineet lasten lämpimästä pukeutumisesta ja ulkoiltu on pääasiassa auringon paistaessa, kun on lämpimämpää. Sisälle saa tulla lämmittelemään ja ruokaa syödään aina ulkoilujen välillä!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa