Tiistai - viikon eka teemapäivä!

27.06.2018

Tänään jo aamulla oli jännitystä ilmassa, sillä tulossa oli tämän viikon ensimmäinen teemapäivä!

Ensimmäiseksi aamulla päästiin kuitenkin vielä jatkamaan eilisen illan ohjelmaa, eli saunomista ja prinsessan pelastusta. Tällä kertaa tytöt saunoivat ja pojat selvittivät Mario-radan esteitä. Vesi on ollut tällä viikolla kylmää, mutta monet lapset ovat silti uskaltautuneet uimaan. Viilennys on tullut tarpeeseen. Tänään leirissä oli hattupakko, jolla varmistettiin ettei kukaan leiriläinen tai ohjaaja kärsi auringosta, koska päivä oli jo aamusta asti kuuma.

Kun kaikki olivat joko saaneet prinsessan pelastettua tai saunoneet, oli lounaan aika. Lounaaksi syötiin tänään nuudelipastaa, ja siitä jatkettiin telttakylähetkiin, kanttiiniin ja vapaalle. Telttakylähetkiä vietettiin tänään vauhdikkaasti muun muassa Mennimaan amfilla, ja kanttiinissa tikkarit tekivät kauppansa. Sitten olikin ekan teemapäivän ensimmäisen ohjelman aika...

Lippuaukealla chillailivat leffoista tuttu Shrek kavereineen, joihin kuuluivat Fiona, Aasi, Saapasjalkakissa, Piparkakku-ukko, sekä Pinoccio. He ilmoittivat leiriläisille, että alkamassa olivat juhlat, joihin kaikki oli kutsuttu! Juhlien aloitus kuitenkin keskeytyi yllättäen. Kiljavalle laskeutui avaruusalus, josta ilmestyi joukko Star Wars -hahmoja. He olivat kuulemma paossa pahaa Darth Vaderia, ja kaikki jedioppilaat olivat kadonneet! Ainut vaihtoehto oli alkaa kouluttaa leiriläisistä uusia jedejä. Shrek ja hänen ystävänsä tulivat myös auttamaan koulutuksessa, jotta pahikset saataisiin kukistettua yhteistyöllä.

Kaikki kouluttajat jakaantuivat ympäri leirialuetta, ja leiriläiset lähtivät treenaamaan erilaisia jedeille tärkeitä taitoja. Harjoiteltavia ominaisuuksia oli paljon; nopeus, väistöt, karate, miekkailu, ajatustenluku, tarkkuus... Näitä testattiin erilaisten leikkien ja lajien avulla. Esimerkiksi Yoda opetti seesteisessä järven rannassa mindfullnessia, Obi Wan Kenobi taas ajatustenlukua mystisellä amfilla. Shrek keskittyi naurujoogaan lippuaukealla. Kun leiriläiset olivat ehtineet tarpeeksi monelle rastille, olivat he valmiita jedejä! Ennen ohjelman jatkumista täytyi kuitenkin syödä. Ruuaksi oli perunoita ja nakkikastiketta, jotka otettiin vastaan riemukkaasti! Nakit näyttävätkin olevan yksi leiriläisten lempiruuista.

Ruokailun ja pienen tauon jälkeen päästiin jatkamaan hauskanpitoa Shrekin kanssa. Se loppui kuitenkin alkuunsa; yhtäkkiä lippuaukealle marssi itse Darth Vader joukkoineen! Yllättävä saapuminen otettiin vastaan dramaattisesti niin leiriläisten kuin hahmojenkin puolelta. Alkoi taistelu. Shrekin ystävät ja Star Wars -hyvikset olivat neuvokkaita, ja käyttivät leiriläisten kanssa treenattuja taitoja viekkaasti heidän kannustaessaan. Pahikset olivat kuitenkin paremmin varustautuneita; Stormtrooper-sotilailla oli pyssyt, ja Darth Vaderilla pelätty valomiekka! Taistelun tuoksinnassa nähtiin muun muassa tikkarialennushyökkäys, paljon jedivoimia, sekä ovela huijaus siitä, että leirin lipputangossa olisi muka liehunut Islannin lippu. Aseet ja jekutukset kaatoivat taistelijoita suuntaan ja toiseen... Lopulta jäljellä oli enää yksi vastus Darth Vaderille: itse Shrek! Shrekiin eivät toimineet ajatustemput eikä Voima, ja hän oli myös immuuni lasereille. Darth Vader päätyi köytetyksi lipputankoon, ja samalla tuhottiin myös Kuolemantähden laukaisunappi. Loppu hyvin kaikki hyvin!

Voiton jälkeen lapset pääsivät vihdoin Shrekin juhliin! Ruokailukatoksessa odottivat muun muassa Fiona popcornien kanssa, Yoda askartelemassa naamareita ja Han Solo harjoittelemassa tarkkuusammuntaa kokistölkeillä. Yksi erittäin suosituista aktiviteeteista oli Darth Vaderin kastelu. Hänen ollessaan köytettynä lipputankoon, leiriläiset pääsivät helposti heittämään pulloilla pääpahiksen päälle niin paljon vettä kuin vain huvitti! Vaikutti siltä, että rooliasuisen ohjaajan kastelu luvan kanssa oli harvinainen tilaisuus, joka tuli sitten käytettyä oikein urakalla.

Huomenna lyhyen leirin leiriläiset lähtevät kotimatkalle. Toivottavasti leiriltä on jäänyt paljon mukavia muistoja! Nyt edessä on kuitenkin vielä yksi yö teltassa...

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa